keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Day Four 15.2.15

Pilvinen sää, mutta ei silti kovin kylmä. Perus aamupalat naamaan ja pientä chättäilyä ja kuvien muokkausta ennekuin tulee sisäilma ahdistus. Eikun Kävelylle tälläkertaa oikeasti lähiympäristoon !

Käytiin myos moikkaamassa uusia kavereitamme Anttia ja toista kissaa jonka nimesimme Samuliksi, mutta samuli ei tällä kertaa ilmestynyt...Myöhemmin tapasimme myos kolmannen kissan jonka nimeksi tuli Sbamppa.

Antista kuvia...




Vähän aikaa mietittyämme suuntaa, ajattelimme lähteä kohti koulua ja matkalla harhailimme katselemaan talojen täyttämää tietä. Karnevaalien viimeinen päivä sunnuntai eikä kovinkaan montaa ihmistä näkynyt liikkellä. Varmaan pieni sunnuntailepo menossa ihmisillä. (krapula krhm..) Parisen lasta leikkimässä siellä täällä hurjan näkoisesti. Olipahan ainakin rauhallista kävellä.

Kuvia kerrostalo alueelta...









Päästiin lopulta myös määränpäähämme koulun lähistolle. Törmäsimme siellä myös kissaan. Sen nimeksi tuli Porro. Se ei kovin meistä välittänyt vaan meni itsekseen koulun edessä olevalla pellolla.

Kuvia koulun läheisyydestä...
 











Kuvia välimatkalta...






 













Lopuksi kämpille katsomaan simpsoneita kahvin kera <3

1 kommentti:

  1. Kokeillaan kommenttia: Lapsemme maailmalla, toivottavasti silti turvassa. Kuvista päätellen todella kaunis paikka! Onnea opintoihin molemmille!

    VastaaPoista